Avainsanat
- 1940-luku
- 1960-luku
- aktiivitoimet
- disinformaatio
- fasismi
- historia
- historiankirjoitus
- identiteetti
- kaksoismiehitys
- kansallissosialismi
- keskitysleirit
- KGB
- kommunismi
- Kvartetti-sarja
- metsäveljet
- natsismi
- Neuvostoliitto
- neuvostomiehitys
- neuvostoterrori
- neuvostoviro
- NKVD
- Näytelmä
- petos
- politiikka
- propaganda
- psykologia
- Saksa
- Siperia
- sorto
- sosialismi
- sota
- suomen pojat
- vaino
- vastarinta
- Viro
Kun kyyhkyset katosivat -näytelmä perustuu Sofi Oksasen samannimiseen romaaniin, joka kuuluu Viron lähihistoriaa ja Euroopan kahtiajakoa käsittelevään Kvartetti-sarjaan. Edelliset osat ovat Stalinin lehmät sekä Puhdistus.
Näytelmä kantaesitettiin Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 27.11.2013. Viron ensi-ilta nähtiin 28.2.2015 Tarton Vanemuine-teatterissa. Kuopion Kaupunginteatterissa se sai ensi-iltansa 28.1. 2016 virolaisen Priit Pedajaksen ohjaamana.
Näytelmä eroaa romaanista niin rakenteeltaan kuin painopisteiltään: romaani on kirjoitettu anakronisesti ja kuvaa sitä, miten historiallista totuutta rakennetaan sanoin, näytelmä kulkee kronologisesti ja keskittyy kuvaan. Keskeisin henkilö, Edgar Parts, on näytelmässä vaihtunut romaanin kirjailijasta valokuvaajaksi ja ohjaajaksi, joka toimii KGB:n ja Saksan turvallisuuspoliisin palveluksessa.
Ristiriitoja hänen yksityiselämäänsä tuovat onneton avioliitto, saksalaiseen rakastuva vaimo Juudit ja Viron itsenäisyyden puolesta taisteleva metsäveliserkku Roland.
”Kahden totalitaristisen järjestelmän, Neuvostoliiton ja kansallissosialistisen Saksan, valta perustui terrorin lisäksi propagandaan, jossa kuva ja sana olivat olennaisimmat aseet. Se tarkoitti taiteilija-armadan valjastamista propagandatehtäviin”, Oksanen kertoo. ”Nykyajan nopean tiedonvälityksen vuoksi meidän olisi yhäkin kyettävä ymmärtämään, miten uutisia, totuutta ja tulkintoja rakennetaan. Keinot ovat samat kuin Edgar Partsin aikaan. Edward Snowdenin paljastusten myötä tiedetään se, että myös tänä päivänä ihmisistä kerätään raskauttavaa ja kiristykseen soveltuvaa tietoa aivan samalla tavalla kuin Partsin maailmassa.”
Näytelmän Kansallisteatterin kantaesityksen ohjaus oli Raila Leppäkosken, lavastus Karmo Menden ja läpisävelletyn esityksen musiikki oli Maija Kaunismaan. Esityksen musiikki on tallennettu ja saatavilla teatterikäyttöön kokonaan tai osittain erillisellä sopimuksella. Esityksen pääosissa loistivat Matleena Kuusniemi (Juudit), Janne Hyytiäinen (Roland) ja Timo Tuominen (Edgar). Ennen kantaesitystä näytelmä esitettiin reading-muodossa Tukholmassa 23.11.2013, Dramatenissa Nils Polettin ohjaamana, viidellä näyttelijällä. Edgaria esitti vaikuttavan kivikasvoinen Björn Granath.
Esityksen musiikista vastasi Kyyhkyset-orkesteri, jossa läpi teoksen soittivat Tommi Asplund (viulu), Maija Kaunismaa (kapellimestari, piano ja laulu), Juha Kuoppala (koskettimet), Zarkus Poussa (rummut) ja Sara Puljula (kontrabasso).
Kantaesitys Kansallisteatterissa:
Dramatisointi: Sofi Oksanen
Ohjaus: Raila Leppäkoski
Pääosat: Matleena Kuusniemi, Janne Hyytiäinen, Timo Tuominen
Lavastus ja puvut: Karmo Mende
Musiikki: Maija Kaunismaa
Valosuunnittelu: Matti Tiilama
Äänisuunnittelu: Zarkus Poussa ja Sakari Kiiski (Ab Wavemark Oy)
Miksaus: Sakari Kiiski ja Timo Liski (Ab Wavemark Oy)
Piirrokset, valokuvat ja videot: Mikko Ijäs
Kuvasuunnittelu: Mikko Ijäs ja Petri Tarkiainen
Videototeutus: Petri Tarkiainen
Naamiointi: Jani Kylmälä
”Koko näytelmä on rakennettu kuvaamaan tätä tuon ajan virolaista yhteiskuntaa – ei pelkästään yhtä miestä – koskevaa kaksinaamaisuutta mestarillisesti: samat näyttelijät ovat lavalla koko ajan, samoin sama lavastus. Vain salossa liehuva lippu vaihtuu.”
— Savon Sanomat
”Näytelmän tekstissä Oksanen teki sen taas.”
— Aamulehti
”Oksasen vahvuus on kuvata traagisia leikkauspisteitä, jotka pakottavat ihmiset julmiin, mutta olosuhteiden inhimillistämiin ratkaisuihin.”
— Turun Sanomat
”Ehyt ja mieleenpainuva kokonaisuus.”
”Tarina etenee vavahduttavasti kohti loppua, joka ei tunne armoa.”
— Ilta-Sanomat
”Sofi Oksasen omasta romaanistaan sovittama näytelmä ”Kun kyyhkyset katosivat” toimii terveenä muistutuksena siitä, millaisen helvetin ja ylitallonnan kohteeksi Viron kansa joutui. Se kertoo myös siitä, millaisia lieroja ja sankareita pitkä, vuoteen 1991 jatkunut poikkeustila nostatti. Se ei niinkään kerro sodasta ja sen seurauksista poliittis-valtiolliselta tasolta vaan yksilövinkkelistä. Siinä perspektiivissä kipukohdat ovat aina satuttavampia.”
— Uutispäivä Demari
”Tänään tapahtui teatterin suurin ihme. Esityksestä yleisöön rakentui näkymätön silta. Sanoma tuli lähelle. Näin taas miten virolaiset kyyditettiin tai ammuttiin syistä, joista minä olen saanut olla ylpeä: sinivalkoisista väreistä ja vapaudesta laulaa kansallislaulua.”
— Kulttuurilehti Akku
”Niin romaani kuin näytelmäkään ei ole vain poliittista historiaa. Se on koskettavan tarkka kuva ihmissuhteista ja rakkaudesta, joka jää täyttymättä.”
— Apu
”Natsien miehitysaikaan ja Neuvosto-Viroon sijoittuva Kun kyyhkyset katosivat on vaikuttava näytelmä. Lähes kolmen tunnin kestosta huolimatta siinä on omaa salaperäistä vetovoimaa ja tunnelmaa.”
— Lukeminen
”Väkevästä tarinasta ja sen tummista historiallisista kehyksistä tuskin kukaan voi olla vaikuttumatta. Että produktiosta on kasvanut niin poikki- tai monitaiteellinen, on myös sen erityisansio. Paljastetut julmuudet saavat kontrastikseen koskettavan lyyrisen musiikin, lukemattomat hiilipiirrokset kuljettavat sotaa – ja kuvataidetta – katsojan mielissä, ja kun pahan rikkaruohot leviävät villeinä, avaa rakkaus oman kukkansa, suuren, puhtaan ja tuoksuvan. Lohduttomuuden rintataskun pohjalla elää kituuttaa toivo uudesta huomenesta.”
— Länsi-Uusimaa