International site » Kansainvälinen sivusto » Ouvrir le site en français »

Putin, äärioikeiston paras liittolainen

Julkaistu Aamulehdessä 25.4.2014.

Vuonna 2007 muutama Suomen kansalainen sai kymmenen vuoden maahantulokiellon Viroon. Maahan oli perustettu Uusi Eurooppa -yhdistys, joka harrasti muun muassa Hitlerin syntymäpäivien viettoa, ja juuri näihin juhliin seurue oli matkalla. Maahantulokiellon perusteeksi kerrottiin se, että henkilöt osallistuivat Viron turvallisuuden vaarantaviin tapahtumiin.

Syntymäpäiväjärjestelyissä hääräsi mukana Viroon muuttanut suomalainen juristi, joka osallistui myös äärioikeistolaisen Viron itsenäisyyspuolueen toimintaan. Puolueen kannatus on pysynyt marginaalisena, vuoden 2011 eduskuntavaaleissa se oli 0,4 prosenttia.

Samoihin aikoihin Suomessa astui julkisuuteen pieni ryhmä, jonka julkaisu- ja mielenosoitustoiminta keskittyi Viron miehityksen kieltäviin teemoihin. Vuonna 2009 ryhmä perusti Suomen antifasistisen komitean ja jakoi haastatteluja Virosta Venäjän tuolloin jo valtio-johtoiselle medialle. He väittivät, että fasismi maassa rehottaa, koko valtio on oikeastaan fiktiivinen ja kyydityksetkin olivat pelkkiä Kanarian reissuihin verrattavia aurinkolomia.

Toimittajat hämmentyivät. He olivat tottuneet siihen, että eri näkökulmia esiteltäessä totuus löytyy jostain siitä väliltä. Siksi nämä Venäjän uuteen, valheelliseen ja valtiotasolta ohjattuun historiakäsitykseen rakastuneet suomalaiset saivat aluksi yllättävän paljon asiallista mediatilaa. Toimittajat osasivat olla innostumatta holokaustinkieltäjistä, mutta nyt he olivat uuden ilmiön edessä.

Vastaavia toimijoita ilmestyi muihinkin maihin. Virossa toimiva, vuonna 2008 perustettu Impressum määrittelee itsensä toimittajaklubiksi. Sen toiminta laajeni myös Latviaan, Moldovaan ja – Krimille. Nämä kaikki yhdistykset vastustivat samanlaisia imaginaarisia vihollisia kuin Venäjä tänä keväänä taistellessaan Ukrainan fasistihallintoa vastaan. Oikeassa elämässä Euromaidanin jälkeisen hallituksen voi rauhassa määritellä maltillisen demokraattiseksi eikä koko maata mitenkään voi leimata fasistiseksi siinä mielessä kuin lännessä fasismi ymmärretään. Venäjälle fasismi entisten alusmaiden suhteen tarkoittaa nykyään vain synonyymiä EU-myönteisyydelle.

Vuosi 2007 oli muutenkin aktiivista aikaa Viron-rintamalla: Venäjä innostui vastustamaan Tallinnassa sijaitsevan neuvostosotilaan patsaan siirtoa hautausmaalle Tallinnan keskustasta, ja Viro joutui kyberhyökkäysten kohteeksi. Ukrainasta tuttuja Pro-Russia-mielenosoittajia tuotiin paikalle. Venäjä yritti ensimmäistä kertaa sotkeutua EU- ja Nato-maan sisäisiin asioihin näin avoimesti.

Vuonna 2009 toimitin Imbin Pajun kanssa kirjan Kaiken takana oli pelko, joka käsitteli Viron miehitysten historiaa. Mukana oli niin virolaisia kuin kansainvälisiä tekijöitä: Viron presidentin lisäksi esimerkiksi historioitsija Anne Applebaum ja dissidentti Vladimir Bukovski.

Ennen kuin kirja ehdittiin edes julkaista, Venäjän valtapuolue, Yhdistynyt Venäjä, jota myös Vladimir Putin edustaa, julkaisi lehdistötiedotteen. Siinä kirjaa kohtaan syydettiin Ukrainan kriisin myötä tunnetuksi tullutta retoriikkaa. Putin-nuoria kärrättiin Venäjältä julkistustilaisuuteen osoittamaan mieltään. Tapaus oli ensimmäinen laatuaan: Venäjä yritti puuttua itsenäisen Suomen julkaisupolitiikkaan.

Nämä tapahtumat, pronssipatsaskiista ja kirjan julkaisutilaisuus, kuten Georgian sotakin (2008), olivat kenraaliharjoituksia. Ne olivat testejä, jotka osoittivat, että länsi vastaisi heikolla arsenaalilla Venäjän ekspansiiviseen toimintaan. Yhteistoiminta useissa maissa Venäjän energian suhteen vain kasvoi. Venäjältä suorastaan toivottiin ydinvoimaosaamista länteen.

Suomen antifasistisen komitean jäsenet olivat tuolloin läheisiä ystäviä Hitlerin syntymäpäiviäjuhlia Virossa järjestävien tahojen kanssa. Tämä tuntui oudolta enkä silloin vielä ymmärtänyt, miten nämä kaksi näennäisesti hyvin kaukana olevaa ryhmää liittyivät toisiinsa.

Vuonna 2014 olemme ehtineet nähdä lukuisia vastaavia liitoksia muualla. Sosiaalinen media on paljastanut, että antifasistisina mielenosoittajina esiintyvät ammattiprovokaattorit rakastavat yksityiselämässään perinteistä uusnatsirekvisiittaa avoimesti. Venäjän uuden ideologian, duginilaisen eurasianismin, prinsiipit puolestaan vetoavat äärioikeistoon kaikkialla: homofobia, siirtolaisvihamielisyys, anti-amerikkalaisuus ja EU-vastaisuus.

Euroopan kahdestakymmenestäneljästä äärioikeistopuolueesta neljätoista on avoimesti kallellaan Venäjään, seitsemän suhde on neutraali ja vain kolme suhtautuu Venäjän politiikkaan kielteisesti. Italian äärioikeisto näkee Venäjän malliyhteiskuntana, joka puolustaa kristillisiä arvoja maahanmuuttajia vastaan, ja Venäjän kyky puolustaa perhearvoja ja koota kansallista identiteettiä saa arvostusta. Unkarin kolmanneksi suurimman puolueen, äärioikeistolaisen Jobbikin väki, Ranskan Kansallisen rintaman Marine Le Pen ja Kreikan fasistipuolue Kultainen aamunkoitto ovat aina tervetulleita Moskovaan, ja Venäjän medialta piisaa heille aina aikaa.

Vuodesta 2008 lähtien Jobbik, tuo antisemitismin ja romanivastaisuuden vankka kannattaja, on tukenut Venäjää avoimesti, vaikka neuvostomenneisyydestä johtuen puolueen syntyvaiheessa suhtautuminen olikin ollut täysin päinvastainen. Puolueen virallinen budjetti vastaa pienen perheyrityksen tuloja, mutta silti se pystyy pyörittämään hyvin voideltua koneistoaan.

Venäjän taloudellisen tuen todistaminen on useimmiten hankalaa, onhan kyseessä korruptoitunut ja rahanpesua valtiotasolla harjoittava maa. Julkista ja varmistettua tietoa on kuitenkin se, että niin Italian kuin Espanjan hallitusta ja virkamiehistöä on ollut Venäjän palkkalistoilla ja ultranationalistista toimintaa on tuettu niin Venäjällä kuin maan ulkouolella.

Se on kuitenkin oikeastaan sivuseikka. Jokainen puolue tarvitsee ystäviä, mielellään vahvoja sellaisia, samoin tietotaitoa, media- ja viestintäapua sekä koulutusta. Venäjä on osoittanut pystyvänsä tekemään esimerkiksi rasistisista rikoksista maan tavan, antihomopropagandasta lain ja ihmisoikeusjärjestöistä epäilyttäviä ulkomaisia agentteja. Kyllä, kuka tahansa äärinationalismia kannattava hakisi oppia Venäjältä. Se edustaa heille sopivaa valtiomallia.

Venäjän politiikkaa kannattavien puolueiden odotetaan menestyvän hyvin tulevissa vaaleissa ja EU-parlamenttiin saattaa tulla jopa 20 prosenttia edustajia, joilla myös on sama päämäärä Venäjän kanssa: EU:n epävakaus.

Viron historiaan kohdistuneen aggression ja maanmiespolitiikkaa ajavien yhdistysten rypälemäinen kasvu sijoittuvat Viron kannalta merkittävään hetkeen. Tuolloin värivallankumoukset saivat Kremlin miettimään, voisivatko vastaavat nousut viedä entiset alusmaat lopullisesti Moskovan otteesta ja voisiko sama toistua Venäjällä.

Samaan aikaan uudet energian tuotantomuodot alkoivat luoda kuvaa tulevaisuudesta, jossa energiariippuvuus Venäjästä ei olisi enää pakollista, ja Viro päätti ottaa ratkaisevat askeleet kohti energiaitsenäisyyttä. Neuvostoaikana luodun, Venäjään suuntautuvan energiariippuvuuden aika olisi kohta ohi. Läntiset tiedustelupalvelut olivat jo ehtineet varoitella Venäjän halusta käyttää energiaa aseenaan.

Venäjällä on intressi liittoutua EU-parlamentissa vaikuttavien puolueiden kanssa, koska sen omat energiamarkkinat ovat sidoksissa EU-tasolla tehtyihin päätöksiin. Liittolaisia EU:ssa tarjoaa korruptioherkkien poliitikkojen lisäksi äärioikeisto. Venäjä tarvitsee Euroopan, joka haluaa venäläistä energiaa ja sallii korruptoituneen rahan virrata vapaasti. Se ei onnistu ilman epäyhtenäistä EU:ta ja sen sisällä vaikuttavaa Venäjä-myönteistä blokkia, jossa äärioikeisto näyttelee tärkeää osaa.

Itä-Euroopan äärioikeistosta ei juuri nyt voi kirjoittaa nostamatta esiin sen merkittävintä tukijaa, Venäjää.

Venäjän politiikka on jo valtiotasolla sellaista, mikä lännessä määrittellään äärinationalistiseksi: ksenofobista, maahanmuuttovastaista, homofobista, autoritääriseen vallankäyttöön nojaavaa ja etnisen vihan lietsomista edistävää.

Äärinationalistista ajattelua ei myöskään voi erottaa Venäjän muusta toiminnasta, koska talous, ulkopolitiikka ja sotatoimet, joihin myös mielikuvavaikuttaminen ja informaatiosota kuuluvat, liittyvät elimellisesti yhteen. Pehmeää vallankäyttöä lännessä eli erilaisten yhdistysten toimintaa ja poliittisen ystäväverkoston vahvistamista suositaan myös siksi, että se on halpaa verrattuna sodankäynnin muihin keinoihin.

Laillisesti erilaisten yhdistysten rahoittaminen on helppoa esimerkiksi Russikiy Mir -säätiön kautta. Se syntyi Vladimir Putinin aloitteesta tämän toimiessa pääministerinä vuonna 2007. Valtiorahoitteisen säätiön tehtävänä on vahvistaa “venäläistä maailmaa globaalina projektina" ja toimia maanmiespolitiikan vipuvartena ulkomailla. Ammattimaisesti toimivien maanmiesten tehtävä on herättää patrioottista kiihkoa ja länsivastaisuutta, sillä tämän politiikan mukaan venäjää puhuvan on myös ajateltava ja toimittava, kuten Kremlin ideaalivenäläisen kuuluu.

Kun lännen äärioikeiston tehtävä tässä pelissä on EU:n epävakauden edistäminen, maanmiespolitiikkaa ajavien yhdistysten tehtävä on sama, mutta kohderyhmiin kuuluvat myös Euroopan venäjänkielinen väestö.

Onneksi suurin osa venäjänkielisestä väestöstämme ei kaipaa Venäjästä pelastajaa, mutta jos vertaamme näitä toimijoita esimerkiksi fundamentalistimuslimeihin ja heidän kouluihinsa, ehkä ymmärrettäväksi tulee se, että joskus vain yksi radikalisoitunut henkilö riittää.