International site » Kansainvälinen sivusto » Ouvrir le site en français »

Tuhansien aatteiden maa

Maaliskuun 23. päivän aamu 2009, Helsingin ydinkeskusta.

Yleensä seesteisessä Sanomatalossa on karnevalistinen tunnelma. Paikan päälle on kerääntynyt sadottain uteliaita. Talon ulkopuolella on ratsupoliisien joukko ja useita poliisin partioautoja. Virkapukuisia poliiseja parveilee joka puolella ja todennäköisesti paikalla on myös siviilipukuisia Suojelupoliisin työntekijöitä.

Tämän tapaisia turvatoimia on Suomessa totuttu näkemään vain suurvaltojen valtiopäämiesten vierailuiden aikana. Nyt poliisit eivät kuitenkaan ole turvaamassa Vladimir Putinia tai Geoge W. Bushia.

On alkamassa Sofi Oksasen ja Imbi Pajun toimittaman kirjan Kaiken takana oli pelko julkistamistilaisuus.

Kirja on artikkelikokoelma Viron neuvostomiehityksen vuosista ja Viron uudelleen itsenäistymisestä, eikä sen sisältö ole millään muotoa tulenarkaa. Tai näin kirjan tekijät ainakin olettivat. He pikemminkin pelkäsivät, ettei kirja saa näkyvyyttä lainkaan.

Pelko osoittautui täydellisen turhaksi.

Hyvissä ajoin ennen kirjan julkistamista Helsingin yliopiston dosentti Johan Bäckman aloitti massiivisen parjauskampanjan. Bäckman nimitti teosta ”natsipropagandaksi”, ”russofobiseksi roskaksi” ja hän alkoi masinoida mielenosoitusta kirjaa vastaan. Apua kohudosentti ja pienen suomalaisen äärijärjestön Suomen antifasistisen komitean Safkan johtaja Bäckman sai Venäjältä. Pahamaineiset Nashi-nuoret kertoivat tulevansa Suomeen osoittamaan mieltään kirjan julkistamisen takia. Nashit on eräänlainen Putin-nuorten järjestö, joka saa rahoitusta ja tukea Kremlistä. Vastapalveluksena Nashit puolustavat kritiikittömästi Kremlin politiikkaa, oli se minkälaista tahansa.

Tieto Nashien Suomen visiitistä herätti ennen näkemätöntä kiinnostusta mediassa, etenkin kun kohun keskiössä oli Finlandia-palkinnon voittanut ja julkisuudessa paljon näkynyt Sofi Oksanen. Tilaisuudesta kohistiin jo useita päiviä etukäteen.

Kyse oli liian herkullisesta tilanteesta, jonka hyödyntämistä eivät suomalaiset ääriajattelijat voineet jättää käyttämättä.

Tänään on mahdollista saada valtakunnallista näkyvyyttä, oman osansa viidentoista minuutin julkisuudesta – tai ainakin julkisesta häpeästä.

Tilaisuuden alkaessa kuhina Sanomatalossa on kuin muurahaiskeossa hellepäivänä. Näkymä on absurdi.

Tuossa on Johan Bäckman yhdessä kädessään megafoni ja toisessa näppärän antifasistin kyhäämä Sofin valinta –kyltti. Bäckmanin ympärillä parveilee eksyneen oloisia Nashi-nuoria ja näitä katseellaan riisuva kiiluvasilmäinen toimittaja Leena Hietanen. Safka on saanut Nashien lisäksi rinnalleen entisen KGB-agentin ja muslimiksi kääntyneen Abdullah Tammen johtaman Suomen islamilaisen puolueen, jonka lähinnä suomalaiset hobittiasuiset jäsenet kantavat kylttejä, joissa vaaditaan Viron apartheid –politiikan lopettamista. Safkan ideologista sekametelisoppaa terästämässä kulkee papin asussaan kirkkoherra Juha Molari, ilmeisesti tehdäkseen selväksi kenen puolella Jumala tässä kiistassa on.
Sanomatalon ovilla parveilee tupakoivia keesipäisiä teinejä. He eivät ole vihaisia Unileverille, Shellille tai turkistarhaajille, niin kuin mielenosoitusten kultaisella 1980-luvulla. He seisovat safkalaisten joukoissa suomalaista fasisti-kirjailijaa vastaan. 
Vihreäkeesipäinen tyttö kertoo punatukkaiselle pojalle ilmeisestikin antifasistisen vitsin.

”Mitä eroa on Sofi Oksaselle ja Anne Frankilla?”

”Kerro.”

”Sofi on kärsinyt enemmän.”

Tyttö nauraa niin että räkä törisee rööreissä. 
Poikaa vähän hymyilyttää.

Koska on eurovaalivuosi, soppansa lusikkaan laittavat myös poliitikot, tai ainakin sellaisiksi pyrkivät.

Kokoomuksen eurovaaliehdokas Kai Pöntinen on osoittamassa mieltään Safkaa vastaan, ja sananvapauden puolesta. Pöntinen tukee Sofi Oksasta, biseksuaalia feministi-goottia jonka arvomaailman luulisi olevan mahdollisemman kaukana rasismikorttia heiluttavasta Pöntisestä. Pöntinen nousee vaalikampanjansa aikana suurempaan julkisuuteen, kun hän julkaisee mainoksia, joissa vaaditaan ”Sosiaalipummimaahanmuuttajille stoppia” ja ”suomalaisen elämänmuodon puolustamista.” Pöntinen johtaa myös 1920- ja 1930-luvun oikeistoradikaalin järjestön Lapuan liikkeestä kertovaa museota. Sanomatalossa Pöntinen saarnaa Neuvostoliiton hirveyttä ympärillään joukko natsi-Saksaa ihannoivia skinipoikia.

Väkijoukossa seisoo myös Jussi Halla-aho pyöräilykypärä kainalossaan. Kenen puolella hän on, jää epäselväksi. Sillä tuskin on merkitystä. Illan Kymmenen uutiset kertovat Halla-ahon osallistumisesta tapahtumaan kuin kyse olisi suurestakin uutisesta. Haloo! Totta kai Halla-aho on paikalla. Tätä ei voi missata.

Tilaisuus on toimittajien märkä päiväuni, massiivinen kohu, jossa yhteen paikkaan on pakkautunut kuin valmiiksi rakennettu lehtijuttu. On ristiriitoja, erimielisyyksiä, suuria tunteita, julkisuuden henkilöitä, poliiseja. Tätä parempaa sekoitusta on vaikea keksiä.

Kymmenien työtään tekevien toimittajien lisäksi Sanomatalon toimituksen kaidetasolla on useita Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien toimittajia seuraamassa outoa näytelmää.

Myös tämän kirjan tekijät ovat paikalla. Kaiken kuhinan keskellä syntyy päätös. Näistä ihmisistä täytyy kirjoittaa kirja.

Mitä ihmettä tässä maassa tapahtuu?

Kirjan kansiLainaus Jera ja Jyri Hännisen kirjasta Tuhansien aatteiden maa (WSOY 2010), sivut 4-7.

Kirjan voi hankkia mm. Adlibris-verkkokaupasta.