International site » Kansainvälinen sivusto » Ouvrir le site en français »

Mistä Puhdistus sai alkunsa?

"Seksuaalisen väkivallan kokemukset ja metodit ovat samanlaisia riippumatta aikakaudesta, maasta tai kulttuurista. Halusin kuvata Puhdistuksen tarinassa näitä universaaleja kokemuksia ja tuoda esille seksuaalisen väkivallan metodien ajasta riippumattoman samankaltaisuuden." 

Alku

Puhdistus sai alkunsa lapsena kuulemastani tarinasta, joka sijoittuu 1940-luvun Viroon. Äitinsä kanssa asunut nuori tyttö löysi kotinsa lähettyviltä haavoittuneen sotilaan, joka oli jäänyt rintamalinjojen taakse. Sotilas pyysi apua ja tyttö piilotti äitinsä kanssa sotilaan kotiinsa ja rakensi tälle taloon salakomeron. Tapahtuneesta saatiin vihiä ja tyttö haettiin kuulusteltavaksi, vanha äiti jätettiin rauhaan. Kuulustelut tapahtuivat usein yölliseen aikaan eikä tyttökään tullut yöksi kotiin. Mutta hän tuli aamulla ja näytti olevan fyysisesti täysin kunnossa, mutta ei enää koskaan puhunut.

En tiedä, mitä sinä yönä tapahtui tai miten sotilaan kävi enkä lapsena ymmärtänyt, mistä kaikesta oli kyse, mutta tuon tytön tarina ei ole ainoa laatuaan Viron historiassa.

Seksuaalisen väkivallan kokemukset ja metodit ovat samanlaisia riippumatta aikakaudesta, maasta tai kulttuurista. Halusin kuvata Puhdistuksen tarinassa näitä universaaleja kokemuksia ja tuoda esille seksuaalisen väkivallan metodien ajasta riippumattoman samankaltaisuuden. Siksi tarinassa liikutaan eri aikatasoilla: vaikka aika on eri, kokemus on sama.

Häpeän tarinasta uusille tasoille

Häpeä on yksi päällimmäisimpiä tunteita, jotka liittyvät seksuaaliseen väkivaltaan ja sen vuoksi Puhdistus syntyi ensin näytelmäksi. Aloittaessani tarinan työstämistä mietin sitä ensisijaisesti häpeän ja katseen kautta ja tuntui vahvasti siltä, että näytelmä oli ainoa oikea laji tarinalle, sillä teatteri on aina kollektiivinen kokemus ja myöskin kollektiiviseen katseeseen liittyvä. Häpeä määrittyy usein katseiden kautta, kuten ihmisen oleminen muutenkin. Koin siis voimakkaasti, että tämä tarina on tarina joka pitää nähdä eikä vain lukea, että se pitää kokea ja nähdä yhdessä, ei vain yksin.

Tarinan kehittyessä eteenpäin myös muut teemat nousivat esiin, jolloin katseen ja häpeän merkitys jäi pienemmäksi, vain osaksi kokonaisuutta. Tuntui jopa väärältä määrittää tarina vain häpeän kautta.

Näytelmää kirjoittaessa ja taustatyötä tehdessä eteeni tuli paljon sellaista materiaalia, jonka olisin mielelläni ottanut mukaan, mutta joka ei näytelmään sopinut - näytelmän kestossa ja rakenteessa on otettava huomioon se, ettei näytelmän kokemisen tule olla kestoltaan katsojalle kidutuskokemus. Kun tajusin olevani kirjoittamassa myös romaania, pääsin eroon kiusauksesta tupata näytelmään materiaalia, joka ei näytelmään kuulunut.

Teatterin vahvoihin puoliin kuuluvat elävät näyttelijät ja heidän läsnäolonsa. Se on myös asia, joka on otettava huomioon kirjoittaessa näyttämölle väkivallasta ja seksistä. Proosassa kaikki tapahtuu lukijan päässä ja siinä mielessä eläviä näytteljöitä koskevat rajoitukset eivät koske proosaa. Niinpä proosa suo sellaisia mahdollisuuksia ja näkökulmia, jotka näyttämöllä eivät ole toteuttamiskelpoisia.

Dokumentointi

Koen, että yksi kirjailijan tehtävistä on kansakunnan historian merkitseminen muistiin, ja siksi arkipäivän dokumentointi on minulle tärkeää. Proosa on sille otollinen väline. Ilman historian arkipäivän olosuhteiden tai henkisen ilmapiirin ymmärtämistä historiaa on hankala ymmärtää. Ja mikäli emme ymmärtää historiaa, emme ymmärrä nykyisyyttä. Proosassa Viron maaseudun todellisuuden dokumentointi on helpompaa kuin näytelmätekstissä - dokumentointi ei edes kuulu näytelmän tehtäviin.

Näytelmäteksti on erilainen proosatekstiin verrattuna siinä mielessä, että tekstiä on vähemmän ja miljöön kuvaus on hyvin viitteellistä eikä sitäkään ole hyvä olla parenteeseissa liikaa. Sellaisista yksityiskohdista ei tarvitse välittää, kuten mitä kangasta on minäkin vuosikymmenenä ollut saatavilla. Kukaan ei oleta, että näyttämökuva on realistinen yksi-yhteen-kuva jostain aikakaudesta. Sen sijaan proosatekstin miljöökuvauksen on täsmättävä aikansa miljöön kanssa, vaikka se olisikin henkilöiden tajunnan värittämää. Siksi proosa vaatii enemmän ja yksityiskohtaisempaa taustatyötä.

Minulla oli lapsuudessani mahdollisuus tutustua läheisesti reaalisosialismin tuloksiin ja kolhoosien todellisuuteen enkä kirjailijana voi olla tallentamatta sitä maailmaa, joka nyt on kadonnut, mutta jonka seuraukset vaikuttavat yhä nykypäivässä.