”Kun kyyhkyset katosivat on aivan varmasti Oksasen tuotannon tähänastinen maamerkki, kirkas mestariteos.”

– Kauppalehti

Tämä on toisenlainen [kuin Puhdistus] ja todella karmaiseva romaani, mutta samalla tavattoman vangitseva. Kirjaa on vaikea laskea käsistään. Kaikki ei loksahda saman tien paikalleen, kenties koska Viron historia on hieman hämärän peitossa – ainakin minulta. Lukijalta odotetaan tavallista enemmän keskittymistä. Ainoa henkilö, joka esiintyy minäkertojana on Roland. Siitä huolimatta en pidä häntä todellisena päähenkilönä. Tarinan varsinainen päähenkilö on vastenmielinen vallan hännystelijä, laskelmoiva käärme Edgar. Sofi Oksanen on siirtänyt valokeilan Saksan ja Neuvostoliiton sotarikoksista yksittäisen ihmisen petoksiin. Toisenlainen ote, ja se toimii. Aion ehdottomasti lukea muitakin tämän kirjailijan teoksia. Vaikka tarina ei ole suoranaisesti virkistävä, Sofi Oksasen henkilökohtainen kertojatyyli on kiehtova ja hän onnistuu punomaan monitahoisen historian uskottavalla tavalla yhtenäiseksi.

— LitteraturMagazinet (Ruotsi)

Edgar Partsissa Oksanen on luonut armottoman kiehtovan, täysin häikäilemättömän ja syvästi pelottavan henkilöhahmon.

— Uppsala Ny Tidning (Ruotsi)

Sofi Oksanen on kirjoittanut rohkean, tärkeän ja todella hyvän kirjan. Kirjan siitä, kuinka historia ja politiikka tunkeutuvat kertakaikkisesti ihmisen elämään ja muovaavat ja turmelevat sitä.

— Aftonbladet (Ruotsi)

ofi Oksanen on juuri nyt Pohjolan suurin kirjailijanimi kirjoitettuaan mestariteoksen Puhdistus. Kun kyyhkyset katosivat ei pidä lukijaa samassa tiukassa otteessa kuin Puhdistus – joka on käännetty 41 kielelle ja saanut Pohjoismaiden neuvoston palkinnon, kaksi suurintaa suomalaispalkintoa samana vuonna sekä Ruotsin akatemian suuren palkinnon – mutta tuo vahvasti esiin, millainen merkittävä kirjailijakyky nuori suomalainen nainen on. Aikaperspektiivi vaihtuu romaanissa koko ajan, joten joka ikisen yksityiskohdan on oltava kohdallaan. Kaiken lisäksi hänen kielensä elää ja sykkii koko ajan menettämättä hetkeksikään nuottiaan.

— Örnsköldsviks Allehanda (Ruotsi)

Sofi Oksasen uusi romaani näyttää mitä kaunokirjallisuus voi parhaimmillaan olla. Puhdistuksen kaltaisen menestysromaanin jälkeen paine uuden kirjan kirjoittamisesta olisi voinut saada parkkiintuneimmankin kirjailijan hermoilemaan, mutta Oksanen loihtii vain muutamaa vuotta myöhemmin uuden romaanin, jonka rakenteelliset ja temaattiset yhtäläisyydet edeltäjänsä kanssa houkuttelevat luonnostaan vertailuihin. Joten saanen todeta tärkeimmän asian ensin: pettymystä ei tule. Siitä huolimatta, että Kun kyyhkyset katosivat sisältää vähemmän puhtaan fyysistä ja psyykkistä tuskaa kuin Puhdistus – mikä teki siitä hyvin raskasta ja samalla ehdottoman pakollista luettavaa – on uusi tarina vähintään yhtä koskettava. Tyylillisesti se on lisäksi Oksaselta jälleen yksi askel eteenpäin. — Oksanen on piirtänyt useita erinomaisia muotokuvia patriarkaalisesti ja taloudellisesti eri lailla alistetuista naisista, naisista joiden haavoittuvuus on ilmeistä mutta joilta ei koskaan viedä oikeutta olla muutakin kuin uhri. Juudit on hänen kenties tähän mennessä monimutkaisin henkilöhahmonsa, josta on vaikea pitää mutta jota on helppo ymmärtää. Niin ikään juoni on Oksasen tähän mennessä monipolvisin. Kolmen päähenkilön, Edgarin, Juuditin ja Rolandin väliset langat kudotaan niin taitavasti useampien aikatasojen yli, että koko kuva erottuu kirkkaana vasta viimeisen sivun jälkeen. Oksanen pystyisi epäilemättä kirjoittamaan aivan loistavan, palapelimäisen dekkarin. On kuitenkin lukemattomia syitä olla iloinen, että hänen pyrkimyksensä ovat kunnianhimoisempia. Parhaimmillaan kaunokirjallisuus toimii vaihtoehtoisena historiankirjoituksena, joka inhimillistää ja sävyttää kuvaa ajasta ja paikasta ja saa kyseenalaistamaan yleisesti hyväksytyt totuudet. Kun kyyhkyset katosivat tekee tämän sekä käytännössä että teoreettisesti. Oksasen karhean mutta monivivahteisen kielen kautta päädytään keskelle historian ydintä ja voidaan nähdä yksi jos toinenkin totuus, joka kenties olisi muutoin jäänyt huomaamatta. Mutta samalla nähdään myös se fiktio, joka tunkeutuu jokaiseen tapahtumaan, jokaiseen elämään, jokaiseen suhteeseen – ja tietenkin jokaiseen romaaniin, vaikka kuinka joka ikiseen sanaan haluttaisiinkin uskoa – ja joka on välttämätöntä hengissä pysymiselle mutta joka on toisinaan välttämättä myös paljastettava.

— Sydsvenskan (Ruotsi)

On kirjailijoita, joiden katse tuntuu liikkuvan sivulta toiselle kuin hakuvalo. Ei siksi, että heillä olisi vaikeuksia fokusoinnissa. Pikemminkin siksi, että he tuntuvat koko ajan etsivän sitä, mikä tapahtuu hieman syrjässä: kyseenlaistavaa näkökulmaa, salaisuutta, uutta reuna-aluetta. Pohjoismaisten nykykirjailijoiden joukosta tiedän harvoja – jotten sanoisi en yhtään – jotka hallitsevat tämän hakukatseen niin hyvin kuin Sofi Oksanen. — Yksi kiinnostavimmista seikoista romaanissa on valittu kertojanäkökulma, vallan hännystelijän näkökulma, joka niin hienosti monimutkaistaa kaiken sen, mitä mahdollisesti uskoo tietävänsä pahuuden mekanismeista sekä uhrin ja roiston välisistä rajoista.

— Göteborgs-Posten (Ruotsi)

Suomalais-virolainen kirjailija Sofi Oksanen osoittaa uutuusromaanillaan Kun kyyhkyset katosivat kuuluvansa kirjallisuuden valioliigaan. Oksasen edellinen romaani Puhdistus sai vuonna 2010 Pohjoismaiden neuvoston palkinnon, ja nyt hän palaa teoksella, joka on – jos mahdollista – teemoiltaan, kirjallisilta asetelmiltaan ja dramaturgialtaan vielä edeltäjäänsäkin suurempi. — Oksasella on lahja luoda uskottavia ääniä, jotka kantavat läpi koko kertomuksen ja tekevät teoksesta niin vaikuttavan ja liikuttavan. Sen kerroksellinen tarina muistuttaa monin tavoin venäläisiä klassikoita. Samaan aikaan romaani on todella moderni: siinä painotetaan dokumentoivaa materiaalia ja analysoidaan historiallista totuutta. Kirjassa on myös selkeitä jännityskertomuksen aineksia. Tarinassa vuorottelevat epäilys ja yllätys. Tietyt salaperäiset katoamiset ja kuolemat paljastuvat vasta kirjan lopussa. — Sofi Oksanen esittelee laajan gallerian henkilöitä, jotka kaikki tuovat suureen tarinaan välttämätöntä intiimiyttä ja herkkyyttä. Hän näyttää sodan varjossa ja tyrannian alla elämisen inhimillisen hinnan. Ja kirjallaan Kun kyyhkyset katosivat hän todistaa selvemmin ja uskottavammin kuin koskaan, miten ainutlaatuinen kirjallinen lahja hänellä on hallussaan.

— Dagsavisen (Norja)

Sofi Oksanen on vuosisadan jännittävin virolainen kirjailija. Kenenkään muun kirjailijan teokset eivät ole herättäneet niin kuumia keskusteluja, ketään muuta ei ole epäilty, ihailtu ja palkittu kirjoistaan niin paljon kuin häntä. Tällaista tarinankerrontaa voi kutsua terroristiseksi: näin kirjoittamalla voi satuttaa lukijaa eniten, antamatta edes mahdolllisuutta kysyä miksi. Mutta Sofi Oksanen tietää vastauksen täsmälleen. Hänen tarinansa istuttaa kipeän, pakottavan kohdan sisimpääsi, eikä se katoa ennen kuin kiinnität siihen huomiosi. Siinä hetkessä tulet näkemään lähihistorian silmiesi edessä, kuulemaan Nibelungin vasaroiden takovan jossakin maan uumenissa. Ja toden totta, pauhu ei ole loppunut, vasarointi jatkuu yhä.

— Eesti Ekspress (Viro)

Rosalien selvittämättömästä, kohtalokkaisiin valintoihin johtavasta taposta käynnistyy taidokas, otteessaan pitävä juoni, jonka käänteitä riittää viimeiselle sivulle asti.

— Suomen Kuvalehti

Niinpä pelon toinen puoli onkin valppaus. Oksasella kasvava tietoisuus tästä muuntuu kieleksi, joka haluaa jääräpäisesti tunkeutua vallan valheiden läpi. Hänen proosassaan on kohta, lähes sietämättömän kirkkauden silmänräpäys, jolloin suttuinen kuva ulkomaailmasta muuttuu yhtäkkiä kristallinkirkkaaksi. Kirjassa Kun kyyhkyset katosivat on kohtaus, jossa levoton Juudit vatkaa rakastettunsa poissa ollessa rauhoittuakseen munaa ja sokeria syödäkseen sen jälkeen kulhon tyhjäksi. Ruumis on paikka, jossa sielu näyttää rauhattomuutensa, toisinaan melkein kuin irrallaan tietoisuudesta. — Näitä romaaneja lukijan saa ahmimaan kiihkeästi säälimätön, hengittävä henkilökuvaus, jossa ei koskaan moralisoida. Kuka oikeastaan on romaanin Kun kyyhkyset katosivat Edgar Parts, mies, joka vaihtaa kylmästi puolta neuvostovallan ottaessa komennon Virossa 1944 ja muuttuu yhdessä yössä natsista kommunistiksi? — Kuvaus Edgar Partsista on mestarillinen ja läpeensä uskottava muotokuva pirullisesta laskelmoinnista romaanissa, jossa identiteettivaihdokset ovat yksi juonen tärkeimmistä motiiveista.

— Anders Olsson, Ruotsin Akatemian puheenjohtaja

Sofi Oksasen kolmas romaani Viron lähihistoriasta liikkuu kahdella aikatasolla, kahden miehittäjän alla. Oksanen rakentaa maailmansa taiten, ja vainoharhaisuus ja pelko tihkuvat sivuilta kuin hiki.

— Me Naiset

Sofi Oksasen odotettu uutuusromaani Kun kyyhkyset katosivat lunastaa kaikki odotukset.

— Iltalehti Ilona

Sofi Oksasen uusin teos Kun kyyhkyset katosivat on väkevä ja vakuuttava. Oksanen lunastaa häneen kohdistuneet odotukset.

— MTV

Kun kyyhkyset katosivat on ehyt ja toimiva romaani.

— Etelä-Saimaa

Oksasen kirja on raastava. Se jättää vääryyden valtaan. Tallinnan kyyhkyset katosivat, koska natsit pitivät lintupaistista. Mutta Edgarin kautta kirja kertoo, että paha ei lohkoudu ulkopuoliseksi missään. Mielenpimeydellä ei ole kansallisuutta, sukupuolta eikä poliittista vakaumusta.

— Savon Sanomat

Sofi Oksasen uutuutta kannatti odottaa.

— Kaleva

Hyvästä kirjasta löytää aina monia tasoja. Niinpä Oksasen teostakin voi lukea yhteiskuntaromaanina, avioliittoromaanina tai psykologisena romaanina. Yhdellä tasollaan se on myös jännitysromaani, jossa painostavuus ja arvoitukset lisääntyvät sivu sivulta ja avoimeksi jääneet kysymykset saavat vastauksen vasta aivan lopussa.

— Ilkka

Sofi Oksasen taito kertoa on niin vakuuttavan voimakas, että se vie lukijan mennessään melkein vastoin tahtoa. Ja mikä romaanissa Kun kyyhkyset katosivat tuntuu erityisen piinaavalta, on joutua vedetyksi päähenkilön tietoisuuteen. Oksanen on nimittäin luonut yhden epämiellyttävimmistä koskaan kohtaamistani romaanihenkilöistä. Maailmankirjallisuudesta ei puutu pahansuopia henkilöhahmoja, mutta tämä Edgar (yksi useista hänen käyttämistään nimistä) on ehdottomasti yksi kaikkein pahimmista. — Kun kyyhkyset katosivat kuvaa armottoman johdonmukaisesti ja oivaltavasti mitä tapahtuu ihmisille, kun kaikki yhteiskuntamoraali on kadonnut. Se on myös keskellä kaikkea kamaluutta ainutlaatuisen jännittävä romaani. Harva, jos kukaan, pohjoismainen kirjailija pystyy rakentamaan tarinan niin puhtaan pirullisen taitavasti kuin Sofi Oksanen.

— Arbetarbladet (Ruotsi)

Koskaan ei ole kirjan kansi kertonut romaaninsa sisällöstä niin selvästi kuin kirjassa Kun kyyhkyset katosivat. Miehen kasvokuva kuin paperinukkena, johon voi lisätä kerroksen toisensa päälle ja siten jatkuvasti muuttaa sen ulkonäköä ja ilmettä. — Sofi Oksanen kirjoittaa taiteellisesti täydellisellä sekoituksella silkkaa raakuutta ja tunteellista värikylläisyyttä. Lukija vedetään kertomukseen vaihtelemalla vahvoja tunteita: vihaa, vastenmielisyyttä, surua ja myötätuntoa. Mutta kunkin sivun sanojen ja lauseiden yllä väreilee jatkuvasti ennen kaikkea pelko. Juoni luo Le Carrélta tutun tunnelman. Edes lukija ei oikein tiedä milloin toimitaan ja kuka kulloinkin toimii. Kuka vetelee naruja ja kuka joutuu tekemään niiden määräämät liikkeet? Ja miten me itse toimisimme? Sofi Oksanen tekee kysymyksestä kaikkea muuta kuin yksinkertaisen.

— Corren.se (Ruotsi)

Toinen maailmansota oli myrskyisää aikaa Viron historiassa. Maan ehti ensin miehittää Neuvostoliitto, jolta Saksa valtasi sen ja jonka käsiin se myöhemmin päätyi. Minkälaisia kansalaisia ja ihmisiä tuo aika ja sitä seurannut neuvostokomento synnyttivät? Sofi Oksasen uusin romaani Kun kyyhkyset katosivat käsittelee muun muassa tätä aihetta.– Historialliset tapahtumat ovat massiivisia, raakalaismaiset aatteet törmäävät toisiinsa ja tempaisevat ihmisten elämät mukaan taisteluun. Oksasella suuret asiat tapahtuvat kuitenkin kotona, keittiössä. Juuri siellä konfliktit itävät, ja siellä ne ohjautuvat uusille odottamattomille raiteille. Edellinen romaani, Puhdistus, oli kahden naisen välinen kamarinäytelmä, joka käynnistyi maalaiskeittiöstä ja kulkeutui naisten muistojen kautta takaisin historiaan ja maailmaan. Kun kyyhkyset katosivat tekee hieman päinvastoin – lukija laskeutuu ensin taistelujen mahtipontisen miehiseen ympäristöön kulkeutuakseen lopuksi takaisin nukkavieruun arkeen. Keittiö sijaitsee nyt 60-luvun Tallinnassa, Viron sosialistisessa neuvostotasavallassa. Mies, Edgar, yrittää kirjoittaa kirjaa, ja tuon kirjan pitäisi luoda hänen uransa. Hän aikoo muokata historialliset tapahtumat sopimaan neuvostomaailmankuvaan niin ovelalla tavalla, että häntä ylistetään vielä kaikkialla. Keskittymällä saksalaisten tekemisiin Virossa kirja tulee osoittamaan Neuvostoliiton hyvän vaikutuksen maalle. Oksasen romaani käsittelee Viron historiallisia vaikeuksia mutta myös vaikeutta ylipäätään kirjoittaa historiasta. Sitä, että historiaa luodaan kirjoittamalla siitä, ja sitä, kuinka voi tietoisesti panna kirjoittamisensa aatteen palvelukseen.– Kun kyyhkyset katosivat on vangitseva ja poikkeuksellisen hyvin kirjoitettu romaani. Mutta se on myös tärkeä muistutus siitä, että kaikki historialliset kuvaukset, myös tämä, on luettava kriittisin silmin. Romaanista tekee erityisen kiehtovan se, että siinä onnistutaan kuvaamaan historiankirjoituksen vaikeuksia tunteilematta, mutta menettämättä sen voimaa romaanina.

— Svenska Dagbladet (Ruotsi)

Loistava: Sofi Oksanen taiteilee paksulla, rikkaalla proosallaan jossakin Quentin Tarantinon ja Leo Tolstoin välissä. — Suurenmoinen kronikka. — Romaani on niin hyvä, että tekee mieli polkea lattiaa, koska yksi ja sama kynä on osannut kirjoittaa kompositioltaan näin ehjän teoksen ja samalla kuulostella näin herkällä korvalla syvällisesti niitä ruumiita, joita tässä dramaattisessa, värikkäässä ja moniulotteisessa proosassa kieputetaan. — Toimintataso on säädetty Quentin Tarantinon ja Leo Tolstoin tasolle, ja nimenomaan ehkä tässä kohtaa, näiden kahden välissä, Oksanen onnistuukin taiteilemaan. Lukija voi valita, korostaako niin sanotusti rumpu- vai bassoraitaa, siis lukeako eri tasoilla, mikäli kaoottisista taistelukohtauksista, mutkikkaista kaksoishenkilöllisyyksistä ja spiritistisistä istunnoista lukeminen uuvuttaa. Se on jälleen yksi laadun merkki. Tarantinon tavoin Oksanen saa kokonaisuuden toimimaan. Hän antaa katsojalle valinnanmahdollisuuden: piehtaroidako meluisassa väkivaltapornon estetiikassa vai nauttiako subtiileista metatasoista, joiden ansiosta tulee koko ajan tunne, että Tarantinolla kyse on yhtä paljon näyttelijätyöstä kuin Oksasella kirjoittamisesta, kirjailijan asemasta. — On helppo nähdä Roland ja Edgar ”hyvänä” ja ”pahana”, mutta Oksanen on silti kaukana tämäntasoisista kliseistä. ”… hänen ylistyssanojensa hunajalinko pyöritti Partsin hetkeksi tahmeaan mielentilaan, jossa hän vuoroin punasteli ääneti, vuoroin takelteli vastauksen tapaisia.” Tämä on runsasta ja rikasta proosaa.

— Klassekampen (Norja)

Kun kirjaa on rummutettu niin paljon kuin Sofi Oksasen uusinta, sen suosittelu vähän arveluttaa. Totuus kuitenkin on, että Kun kyyhkyset katosivat on hieno ja monitasoinen kirja eikä lainkaan vaikea. Sitä ei hitaan alun jälkeen malta jättää kesken.

— Olivia

Historia, geografia ja psykologia ovat kohdallaan – aika, paikka ja mielentila. Sofi Oksanen on selvästi tehnyt pohjatyötä. Sota- ja miehitysajat tuntuvat ja näyttävät oikeilta hänen uudessa romaanissaan, ja henkilöhahmot ovat todellisia – jotkut aivan sananmukaisestikin.

— Helsingin Sanomat