International site » Kansainvälinen sivusto » Ouvrir le site en français »

Hampaista!

"Nopeasti vaihtuvien isäntien maassa kulta edusti suurempaa turvaa kuin oma talo tai pelto."

Luin Hanna Krallin Herttakuninkaan matkan (Like 2008). Romaanissa juutalaisnainen Izolde, piilotteleva, pakeneva ja lopulta keskitysleirilta selviytyvä päähenkilö, saa saaliikseen poltetun juutalaisen leukaluun. Saalis ja aarre leukaluu on siksi, että siinä on kultahammas ja kultainen silta. Izolde vaihtaa kultaisen sillan osoitteeseen Berliinissä ja säästää hampaan myöhempää tarvetta varten.


Vanhassa Virossa selvittiin myös kullan avulla - talonpojat pyrkivät hankkimaan kultaa edes vähän ja piilottivat sen talonsa ulkopuolelle, jotta takavara säilyisi, vaikka mahdollinen tulipalo veisi talon. Näillä kultakolikoilla tai koruilla moni pääsi pakoon toisen maailmansodan aikana merten yli - merimatka ei ollut ilmainen. Joissakin perheissä oli varaa lähettää pakoon vain yksi lapsista. Rutiköyhillä perheillä ei ollut varaa paeta. 


Kultahampaita ja siltoja alkoi ilmaantua Viroon kyyditysten jälkeisinä vuosina. Kultahampaiden kulta oli aina kyyditetyiltä tai paenneilta varastettua tai vaihdettua kultaa. Pakkokansansiirtojen vuoksi Viroon tulvi rahattomia neuvostoliittolaisia, joiden hampaissa ei ollut kultaa - heidän paikattuja hampaitaan kutsuttiin peltihampaiksi tai rautahampaiksi. 

Myös tähän voi romaanini moton (Kaikilla seinillä on korvat ja korvissa kultaiset korvarenkaat) tulkita viittaavan. Uhanalaiset kansat ovat aina ymmärtäneet, että helposti liikuteltava, globaalisti käypä valuutta on kulta. Ja sitä on hyvä olla sen verran, että sillä saa matkan pakoon, evästä matkalle ja uudessa määränpäässä katon pään päälle edes ensimmäiseksi yöksi. Nopeasti vaihtuvien isäntien maassa kulta edusti suurempaa turvaa kuin oma talo tai pelto. Kulta tarkoitti sitä, että on mahdollisuus lähteä, jos on pakko. Kulta tarkoitti mahdollisuutta selvitä.


Hanna Krallin kirjassa kuvataan myös osuvasti sitä syyllisyyttä ja depressiota, joka vaivasi keskitysleireiltä selvinneitä juutalaisia. Krallin kirjassa se säilyi selvinneiden elämän loppuun asti ja tuntui myös lasten ja lastenlasten elämässä. Keskitysleirikokemukset ja niiden seuraukset tuntuvat olevan samanlaisia, oli sitten keskitysleiri Siperiassa tai Puolassa. Ainoa ero on siinä, että Neuvostoliiton keskitysleirikokemukset läpikäyneiden traumoja ei hoidettu eikä niistä saanut puhua - niitä ei ollut olemassa - , Krallin kirjassa natsitraumoista kärsivät saivat lopulta ilmaista hoitoa. Tosin sairaus oli ensin todettava natsitrauman aiheuttamaksi - sydänsairaudet eivät kuuluneet siihen luokkaan.